Puu-Juuan tarinassa alkoi uusi luku – Vanhat puutalot muuntuvat nykyaikaiseksi hotelliksi säilyttäen menneen ajan hengen
Puu-Juuan tarinassa alkoi uusi luku, kun päätimme ryhtyä kunnostamaan, paikoin melko huonoon kuntoon päässeitä, Juuan vanhan kirkonkylän puutaloalueen rakennuksia, ja rakentamaan niihin hotellihuoneita sekä puitteita matkailupalveluille.
Uuden luvun nimi on Matkailukeskus ja Hotelli Puu-Juuka, joka koostuu yhteensä kuudestatoista vanhasta puutalosta ja muista vanhoista rakennuksista sekä Puu-Juuan ainutlaatuisesta ympäristöstä.
Kulttuurihistoriallisesti merkittävä Puu-Juuka
Puu-Juuka sijaitsee Juuan vanhan päätien eli Vanhantien varrella ja sen ympäristössä. Alueella on merkittävä rooli Juuan kunnan historiassa, sillä se on ollut ennen sotia ja vielä sotien jälkeenkin kunnan hallinnollinen keskusta ja vilkas liikekeskus. Kaikki Puu-Juuan talot olivat tuolloin usean vuosikymmenen ajan asuttuja ja asukkaat harjoittivat kotiensa yhteydessä monenlaista liiketoimintaa.


Puu-Juuka on lajissaan harvinaisuus, sillä se on yksi harvoista yhtenäisenä säilyneistä vanhoista puutaloalueista, joka edustaa suomalaisten kirkonkylien rakennusperinnettä ennen sotia. Yhdessä Puu-Juuan rakennukset muodostavat kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kokonaisuuden, joka on myös tunnustettu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.
Puu-Juuan rakennukset ovat peräisin 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun ensimmäisiltä vuosikymmeniltä. Suurin osa rakennuksista on saanut nykyisen muotonsa 1930-luvulla, jolloin taloja on laajennettu ja korotettu kaksikerroksisiksi. Tuolloin moni talo sai suojakseen sen ajan rakennusperinnettä edustavan jyrkän harjakaton tai persoonallisen mansardikaton, jonka muodosta myös Puu-Juuan logo on saanut inspiraationsa.
Puu-Juuan uusi alku
Puu-Juuan kylänraitti hiljeni huomattavasti 2000-lukua kohti tultaessa. Sen jälkeen Puu-Juuan tarinaan on mahtunut joitain julkisia, yksityisiä ja vapaaehtoisvoimin toteutettuja kehittämishankkeita, joiden avulla kylänraitille on yritetty puhaltaa uutta henkeä ja taloihin elämää. Osa Puu-Juuan taloista on yhä yksityisasuntoina tai julkisessa käytössä.
Pitkän ja merkityksellisen historiansa ansiosta alueen tarina ansaitsi saada arvoisensa jatko-osan. Sen päätimme toteuttaa isosti ja kunnolla. Tavoitteenamme on, että Puu-Juuan talojen ikkunoissa tuikkii jälleen valot ja kylänraitilla riittää vilinää.


Nykyajan mukavuuksilla, vanhaa kunnioittaen
Puu-Juuan taloja kunnostaessamme, halusimme säilyttää niissä vanhojen puutalojen hengen sekä ulkoasussa että sisustuksessa ja kunnioittaa talojen historiaa nostamalla esiin tarinoita talojen vaiherikkaasta menneisyydestä.
Kunnostusurakka etenee vaiheissa ja vie luonnollisesti aikaa, sillä talojen kivijalkoja on pitänyt oikoa, lahoja rakenteita korjata ja sisätiloja purkaa lattiasta kattoon saakka. Kunnostettujen talojen sisätilat olemme rakentaneet kokonaan uusiksi.
Halusimme hotellihuoneista nykyaikaisia ja ylellisiä, mutta pintoihin ja värimaailmaan haimme vaikutteita entisaikojen sisustustyyleistä, joita edustavat esimerkiksi huoneiden koristeelliset tapetit ja seinäpaneelit.
Puu-Juuka on ainutlaatuinen vierailukohde
Puu-Juuan taloista löytyy paljon muitakin mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuten päätykoristeita, koristeellisia ikkunanpuitteita, räystäskonsoleja, aumakattoja sekä muita rakenteita, joita kelpaa värikkäiden ulkovuorien lisäksi ihastella kylänraitilta ja puistoalueilta käsin.
Puu-Juuka ja puutalohotelli ovat taatusti uniikki päiväretki- ja yöpymiskohde, sillä vastaavaa kokonaisuutta ei ole tullut missään vastaan, jossa vanha puutaloalue olisi muutettu hotelliksi näin laajassa mittakaavassa. Tutustu taloihimme täältä.
Tervetuloa käymään kylässä ja yöksikin meille kannattaa jäädä!
Terveisin,
Matkailukeskus Puu-Juuan yrittäjät Marjo, Liisa, Kai ja Jouni